Mitä eroa on ihmisellä ja poliitikolla?

Otsikko on tarkoituksella raflaava – poliitikkohan on ihminen, ja moni heistä vieläpä yllättävän inhimillinen. Silti jäin pohtimaan näiden kahden “roolin” ajattelutapojen eroja, kun eräs inhimillinen erehdys tukki kulun alueelle, jolle on vuosikymmeniä ollut käytännössä vain yksi varsinainen reitti.

Laajasalossa asui vuonna 2015 noin 15 000 ihmistä. Autotiheys oli tuolloin noin 328 autoa per tuhatta helsinkiläistä, eli autoja alueella oli hieman alle 5 000. Kun vuodelle 2030 ennustetaan noin 30 000 asukasta – siis tuplasti enemmän – kasvaa myös automäärä karkeasti arvioiden samaa tahtia. Jo entisestään kuormittunut kulkuväylä ruuhkautuu väistämättä lisää. Tätä ei helpota se, että ratikan vuoksi kaistoja on poistettu ja väylien vetokyky on edelleen heikentynyt. Uutisissa nähty kaltaistilanne voi syntyä koska tahansa: onnettomuudesta, häiriöstä tai muusta arjen sattumasta.

Tästä päästäänkin varsinaiseen ajatukseen. Poliitikoilla vaikuttaa usein olevan näkemys: “Kohta ratikka kulkee – eihän siellä enää autoja tarvita!” Alueella asuvat ystävät ja tuttavat ovat kuitenkin varsin eri mieltä. Ratikka on erinomainen lisä, siitä en ole lainkaan eri mieltä, mutta harmittaa, että kehittäminen tuntuu toistuvasti tapahtuvan jonkun toisen kustannuksella. Tällä kertaa autoilun. Taustalla on utopistinen ajatus: “Kaikkihan kulkevat ratikalla!” – vaikka todellisuus on paljon monimuotoisempi.

Oman näkemykseni mukaan kehittämisen tulisi tapahtua kaikkien ehdoilla. Siksi jo vaalien aikaan esittämäni kompromissi olisi ollut järkevä: silta olisi voitu toteuttaa ratikan lisäksi myös autoille – ja sallia siellä nimenomaan sähköautot. Miksi? Koska pakottamisen sijaan se olisi kannustanut alueen asukkaita siirtymään vähäpäästöisiin autoihin autonvaihdon yhteydessä. Liikenne olisi pikkuhiljaa siirtynyt sillalle, ja Herttoniemen tunnetusti ruuhkainen risteys olisi kuormittunut vähemmän.

Hyödyt olisivat olleet moninaiset:
– Ihmisten vapaa-aika lisääntyisi, kun matka lyhenisi.
– Rengaspöly ja turha pysähdyksiin perustuva päästökuormitus vähenisivät.
– Talvinen tyhjäkäyntisaaste pienenisi, kun liikenne kulkisi sujuvammin.
– Kasvavan alueen jalankulkuturvallisuus paranisi.
– Ilmansaasteet vähenisivät, kun sähköautolla ajamisesta tulisi aidosti houkutteleva vaihtoehto.
– Palo- ja pelastusturvallisuus kohenisi, kun vaihtoehtoinen reitti olisi käytettävissä.
– Meluhaitat vähenisivät ja yleinen viihtyisyys paranisi.

Siksi mielestäni sillan rakentamiseen käytetty raha olisi voitu sijoittaa viisaammin – ratkaisuun, joka palvelisi kaikkia, ei vain kevyen liikenteen ja ratikan käyttäjiä. Tällöin lopputulos olisi ollut aidosti win–win-tilanne.